-
179,00€
Juho pasilan suunnitteleman kumpula-riippuvalaisimen leppoisan pelkistetty silhuetti saa leimallisen ilmeensä pyöristetyn persoonallisesta muotokielestä.kohdistetun valokiilan luova alumiinikupu on mainio ripustettuna peräkkäin linjaan esimerkiksi keittiön saarekkeen seuraksi tai käytävämäiseen eteiseen.riippuvalaisin sopii erinomaisesti sohvapöydän päälle tai ruokailutilaan. Luonnollisesti veikeän konstailemattomuutensa johdattamana kumpula on oikea valinta myös lastenhuoneeseen.kumpula-kokonaisuus jatkaa suunnittelija juho pasilan paikannimisarjaa, johon lukeutuvat myös rouhean teollinen pasila-tuoteperhe…
-
1,450,00€
Valaisin antaa miellyttävää häikäisemätöntä hajavaloa, joka on poul henningsenin heijastavan kolmivarjostinjärjestelmän tunnusmerkki. Valaisimen metallivarjostinten valkoisiksi maalatut sisäpinnat heijastavat hienovaraista ja pääasiassa alaspäin suunnattua valoa.metallinen ylävarjostin ja kolmikerroksisesta suupuhalletusta opaalilasista valmistetut läpikuultavat opaalilasiset keski- ja alavarjostimet luovat riippuvalaisimen ympärille lämmintä hehkua.mukana toimitettava himmeästä suojalasista valmistettu häikäisysuoja on helppo lisätä valaisimeen, jolloin saadaan aikaan entistä pehmeämpi valonjako….
-
799,00€
Louis weisdorfin vuonna 1972 suunnittelema multi-lite pendant -riippuvalaisin on ajaton klassikko, joka sopii monenlaisiin tiloihin ja tyyleihin. Veistoksellisesti erilaisiin muotoihin muuntuvan varjostimen muodostavat metallirengas ja kaksi sisäkkäistä sylinteriä, joiden yllä on kahdesta liikkuvasta osasta koostuva kupu. Valon voi kohdistaa kuvun osia liikkuttamalla haluamaansa suuntaan.
-
535,87€
moderni kattovalaisin ; teho enintään: 5×40 W, kanta E14 ; viimeistely: vahattu ruostumaton teräs, läpinäkyvä kristallilasi ; valonlähteet eivät sisälly toimitukseen
-
199,00€
Sackit 250 -valaisin on täydellistä tanskalaisesta suunnittelua, jonka muotokieli kumpuaa merellisestä kosketuksesta. Valaisimessa on hamppuköysi, jonka ansiosta se on helppo ripustaa minne tahansa.lampun näyttö on valmistettu high density -polyeteenistä, mikä antaa sille mattapintaisen ja eksklusiivisen ilmeen. Sekä tyylin että toiminnallisuuden suhteen tämä on valaisin, josta voit nauttia vuosia. Lampun kestävät materiaalit ja erikoisrakenne tekevät lampun…
-
153,00€
Armando Slim pöytävalaisin – Artwood
-
13,62€
teho enintään: 1x60W, kanta E14 ; mitat: Ø 24,5 cm ; valonlähde ei sisälly toimitukseen
-
215,00€
Tanskalaisen norm architects -toimiston suunnittelema carrie led -pöytävalaisin tuo opaalilasin läpi suodattuvan, pehmeän valon helposti mukaan otettavassa muodossa. Lähes pallonmuotoisesta lasivarjostimesta ja pulverimaalatusta teräsrungosta muodostuva, usb-johdolla ladattava valaisin on moderni käsitys perinteisestä lyhdystä. Valaisin sopii niin pehmeään tunnelmavalaistukseen kuin yöpöydälle ja on kantokahvan ansiosta helppo ottaa mukaan pimeyteen.
-
183,00€
Zandor on hienostunut ja näyttävä riippuvalaisin häikäisysuojalla. Valo suodattuu kauniisti läpi metallisen kuvun raoista korostaen kuvussa olevaa kuviota. Valaisin luo tunnelmallisen ja miellyttävän valon. Halkaisija 50 cm, maksimi ripustuskorkeus 150 cm. Valonlähde 3XE27. Polttimot eivät sisälly mukaan.
-
163,40€
Moderni metallinen kattolamppu ; integroitu valonlähde: LED 25 W, valovirta 900 lm ; kolmitasoinen valosävyn säätömahdollisuus (3000K, 4000K, 6000K) ; viimeistely: kullanvärinen + musta ; Suojausluokka: IP20
-
58,50€
Kohdevalo lasikuvuilla ; teho enintään 3x40W, kanta E14 ; valonlähteet eivät sisälly toimitukseen
-
41,85€
teho: 1×3 W ; Valovirta 1×240 lm, 3000K (lämmin valkoinen) ; LED käyttöaika 15 000 h (vaihdettavissa, kanta GU10) ; materiaali: sinkitty teräs ; Suojausluokka: IP44
-
810,00€
Secto designin petite -pöytävalaisin hurmaa siron jalan päähän asetetulla koivupuisella varjostimella, jonka lävitse valo pääsee kuultamaan tunnelmallisesti. Linjoiltaan valaisimet ovat skandinaavisen selkeitä, mutta puupinta antaa valolle lämpimän tunnelman ja vetovoiman. Ominaisuudet:mukana 6w ledvalaisimen kanta gx53ip luokitus 20 ja suojausluokka iijännite 220-240 vnimellistaajuus 50 hzce-merkittyeu-pistokejohdon materiaali on tekstiiliä
-
110,00€
Seinävalotväri: luonnollinen puumateriaali: vaneeri, paperi, valonauhalisätiedot: 15 kpl led-valoja. Mukana 2 x cr2032 paristoamitat: 3 eri kokoa ø 30cm, ø 40cm, ø 50cmpaino: 0,095kgitem descriptioncolour: naturalmaterial: veneer paper, wire lightsadditional info: 15 pcs led lights. 2x cr2032 batteries includedmeasures: ø 30cm, ø 40cm, ø 50cmweight: 0.095 kg
-
-
553,00€
Ludovica ja roberto palomban suunnittelema valaisin on saanut inspiraationsa japanilaisesta kulttuurista ja muistuttaa perinteistä riisilyhtyä. Varjostin on valmistettu käsinpuhalletusta lasista, jalat ovat metallia. Valaisin on varustettu himmentimellä, jolla valaistusta voi kätevästi säädellä. Valaisimen korkeus on 40 cm ja halkaisija 24 cm. Valonlähde max. 60w, e27.
-
269,00€
Riippuvalaisimen rei’itetty metallivarjostin heijastaa ympäristöönsä pieniä valopilkkuja. Emaloidun varjostimen valkoinen sisäpinta suuntaa valon alaspäin, joten valaisin sopii hyvin esimerkiksi ruokapöydän päälle. Design lisa johansson-pape. Valonlähde e27 max. 60 w. Varjostimen alaosan halkaisija on 26,5 cm.
-
96,81€
Teho: 2 X LED 7 W, 2 X 800lm, 3000K ; Väri: antrasiitti ; materiaali: metalli ; kohdistettava ; Suojausluokka: IP54
-
790,00€
Pähkinäviilutettua koivua ja metallia
-
257,38€
materiaali: metalli, varjostimen sisäpinta on maidon sävyistä muovia ; väri: valkoinen ; teho: 4 x E27 enintään 40 W (sähkölamput eivät sisälly toimitukseen)
-
359,00€
Jean-louis domecqin suunnittelema yksinkertainen ja tukeva signal-valaisin taipuu nivelletyn vartensa ansiosta valaisemaan eri suuntiin. Jieldé on pieni ranskan lyonissa toimiva perheyritys, jonka valaisimet valmistetaan yhä perinteisin menetelmin ja jokainen valaisin numeroidaan yksilöllisesti. Materiaali on alumiinia. Jalustan halkaisija on 17 cm ja varren mitat ovat 2 x 30 cm. Valonlähde e14, max. 40 w, ei sisälly…
-
553,00€
Ludovica ja roberto palomban suunnittelema valaisin on saanut inspiraationsa japanilaisesta kulttuurista ja muistuttaa perinteistä riisilyhtyä. Varjostin on valmistettu käsinpuhalletusta lasista, jalat ovat metallia. Valaisin on varustettu himmentimellä, jolla valaistusta voi kätevästi säädellä. Valaisimen korkeus on 25 cm ja halkaisija 34 cm. Valonlähde max. 60w, e27.
-
49,90€
Snapsy ring light 10”- Kuvausvalo Vie kuvaamisesi uudelle tasolle. Rengasvalo tekee kuvistasi ja videoistasi ammattimaisempia. Snapsy rengasvalossa on kolme eri värilämpötilaa ja kirkkautta pystyy säätämään tarpeen mukaan. Valoa pystyy helposti säätelemään virtajohdon painikkeilla. Rengasvaloon pystyy yhdistämään puhelimen tai järjestelmäkameran. Rengasvalon pystyy nostamaan jalustan kanssa 160cm pituiseksi. Tuotetiedot 10” LED-lamppu Teho 15W Kolme eri värilämpötilaa (Luonnonvalo,…
-
14,36€
Pyöreä retro ja vintage tyylinen Trio Vintage E27 LED-lamppu 6W. Tämä meripihkan värinen koristeellinen lamppu tuo tilaan lisää tunnelmaa. Ei sovellu käytettäväksi ulkoisen himmentimen kanssa. Energiankulutus 6 kWh/1000H.
-
506,15€
klassinen, metallinen kattovalaisin lasikuvuilla ; teho enintään 5×60 W, kanta E27 ; viimeistely: messinki patina/valkoinen jäälasi ; lamput eivät sisälly toimitukseen
-
765,00€
Pilke 65 -kattovalaisin on luonnollinen katseenkääntäjä esimerkiksi olohuoneessasi tai makuuhuoneessasi. Se jakaa valoa ylellisesti sen geometrisellä puisella designilla. Led-valonlähde tulee mukana, ja kolme eri kirkkausastetta on valittavissa. Valmistuksessa on yhdistetty suomalainen pärekäsityö tietotekniikan mahdollisuuksiin, minkä avulla lamppu on koottu ilman liimaa ja ruuveja. Valmistettu käsin suomessa.
-
970,00€
Poul henningsenin vuonna 1958 suunnittelema ph 5 -riippuvalaisin on designklassikko, joka sulautuu ajattoman muotoilunsa ansiosta monenlaiseen ympäristöön. Classic-valaisimen nimi ph 5 viittaa 50 cm pitkään ylävarjostimen halkaisijaan, ja uudessa mini-versiossa halkaisija on 30 cm. Valonlähde e14, ei sisälly pakkaukseen. Halkaisija on 30 cm ja korkeus 16,3 cm.
-
149,00€
Aneta Lighting Mamsell kattoplafondi luo hempeää valaistusta kotiin. Varjostimen ovaali muotoilu yhdistettynä laskostettuun stretch-kankaaseen on kaunis yhdistelmä. Täydellinen valinta esim. makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen.
-
28,74€
Trio Gabbia pöytävalaisimen runko on mattamustaa metallia, neliön mallisen rungon sisällä on valkoinen lasikupu. Tyylikäs ja trendikäs pöytävalaisin joka toimii myös kauniina koriste-esineenä. Polttimo ei sisälly mukaan. Liitosjohdossa on/off kytkin. PieniLeveys: 14,5 cmSyvyys: 14,5 cmKorkeus: 17,5 cmPaino: 0,755 kgLampunkanta: G9Valonlähteen max teho: 28 WIsoLeveys: 20 cmSyvyys: 20 cmKorkeus: 22 cmPaino: 1,5 kgLampunkanta: E14Valonlähteen max teho:…
-
55,00€
Pelkistetty Alpha kattovalaisin valaisee kodin kuivat tilat. Neliönmuotoisen valaisimen valkoista kupua kehystää kapea metalli reunus. Valonlähde integroitu LED, väri 3000K. Ei sovi käytettäväksi ulkoisen himmentimen kanssa. Teho, valoteho: 29×29 cm: 13,5W, 1600 lm, 1kg 45×45 cm: 18W, 2300 lm, 1,775kg
-
12,600,00€
Kansainvälisen designikonin aseman saavuttanut ph artichoke -valaisin tunnetaan ainutlaatuisesta veistoksellisesta muotokielestään. Huolellisesti asetellut 72 lehteä valaisevat itse valaisimen ja heijastavat ympärilleen koristeellista ja miellyttävää hajavaloa. Alunperin poul henningsen suunnitteli valaisimen vuonna 1958 kööpenhaminalaiseen langelinie pavillionen -ravintolaan, jossa se edelleen valaisee ravintolan salia. Ph artichoke on niin sytytettynä kun sammutettunakin näyttävä osa kodin sisustusta ja tunnelmaa….
-
67,12€
Trio Clayton on tyylikäs ja tunnelmallinen riippuvalaisin, jossa yhdistyvät musta metalli ja lasi. Valaisimen upea, pyöreän muotoinen savulasinen kupu säteilee valoa pehmeästi luoden kodikasta tunnelmaa. Valaisimen runko on mattamustaa metallia ja sen korkeus on säädettävissä. Ei sisällä poltinta, vaan se on ostettavissa erikseen. Valaisimen korkeus on säädettävissä johdon avulla. Luo Clayton riippuvalaisimista upea kokonaisuus esimerkiksi…
-
806,54€
metallinen kattovalaisin ; johdon pituus: 300 cm ; koukkukiinnitys ; sopii sähkölamput enintään 6×40 W, kanta E14 ; sähkölamput eivät sisälly toimitukseen ; ruotsalaista suunnittelua
-
35,53€
Lampunvarjostimet ovat pellavakangasta ; toimitus sisältää 2 kpl ; tilaa sopiva valaismen jalka oheistuotteista
-
183,00€
Lampunvarjostin Non La Artwoodilta. Yhdistä Artwoodin lamppujalkoihin ja varjostimiin oman maun mukaan.
-
192,00€
Bloom-kattovalaisimessa on kaunis valkoinen lasivarjostin, joka jakaa valon tasaisesti ympärilleen. Valoa on saatavissa paljon, mutta se ei häikäise vaan valaisee kauniisti. Koukkukiinnitys ja valaisinpistotulppa tekevät asennuksesta helppoa.bloom-riippuvalaisin on valmistettu rypytetystä valkoisesta lasista ja ne päästävät läpi pehmeän miellyttävän valon.
-
229,00€
Around the world -lampunvarjostin soveltuu käytettäväksi pöytä- tai lattiavalaisimena, mikä korostaa muotonsa merkitystä. Lampunvarjostin on valmistettu suupuhalletusta lasista ja on saanut inspiraationsa kuumailmapallosta. Elegantti ja minimalistinen muotoilu sopii mihin tahansa sisustustyyliin.
-
3,90€
Airam LED-lamppu 8,5 w E27 kannalla. Lämmin valkoinen värilämpötila tuo tunnelmaa kotiin.Lamppuvalinnan helpottamiseksi Airam led 2700K -lamput on pakattu informatiivisiin pahvipakkauksiin, joista olennaiset asiat, kuten lampun tekniset tiedot, on helppo erottaa ja lukea. Pakkauksen värikoodi kertoo lampun hehkulamppuvastaavuuden. Kattava mallisto täyttää kodin eri lampputarpeet. Lamppujen koot ja valotehot vastaavat täysin hehku- ja halogeenilamppuja. Airamin led-lampuilla…
-
605,00€
Rubn Light riippuvalasin on kaunis ja moderni riippuvalaisin joka sopii sekä ruokailutilaan että olohuoneeseen. Suunnittelijana Niclas Hofflin.
-
34,93€
Lucide Isla riippuvalaisin on siro, mutta tyylikäs. Täydellinen valaisin myös valaisin kollaasin luontiin. Varjostin on valmistettu korkealaatuisesta metallista ja Isla on helppo liittää himmentimeen. Korkeutta pystyy säätämään välille 32-122 cm. Johdon pinta on kangasta. Pakkaus sisältää asennusmateriaalit, mutta valonlähde on hankittava erikseen.
-
14,34€
Luonnon kristallisuola sisältää kaikki mineraalit ja hivenaineet luonnollisessa muodossa. Kristallisuolan erityisten ominaisuuksien vuoksi sillä on kehollemme energiaa antava, tasapainottava, neutralisoiva ja kuona-aineita poistava vaikutus. Suolavalaisimet ovat luonnollisia ja kauniita sisustuselementtejä, jotka parantavat sisäilman laatua. Ne luovat lempeällä valollaan rauhallisen tunnelman sekä antavat positiivista energiaa. Ne antavat apua erityisesti allergikoille ja astmaatikoille.
-
350,00€
Minimalistinen metallinen riippuvalaisin sopii mihin tahansa sisustustyyliin. Varustettu neljämetrisellä kangasjohdolla. Ip-luokka: 20
-
20,93€
Kohdevalon materiaali: metalli, lasi ; teho enintään 1x40W, kanta E14 ; valonlähde ei sisälly toimitukseen
-
295,00€
Kromisesta kattokupista lähtien tyylikkään siron krominvärisen valaisimen viimeistelee liukuvärjätty ohut lasikupu. Hide-kattovalaisin luo ihanaa tunnelmaa kodin sisustukseen.johdon pituus: 3 mpaino: 1,5 kg
-
71,05€
Materiaali: galvanoitu teräs, kirkas muovi ; teho: 1×60 W, kanta E27 ; Suojausluokka: IP44 ; valonlähde ei sisälly toimitukseen
-
92,00€
Affari Lucy on upea antiikkikäsitelty valaisin, jonka varjostin säteilee kauniisti valoa lävitseen. Valaisimen metallinen varjostin on väritykseltään antiikkikäsitelty, jolloin väri ei ole täysin tasainen. Mustassa valaisimessa on seassa häivähdys tummanvihreää. Ripustusjohto on musta ja kattokuppi valaisimen kuvun kanssa samaa väriä. Näyttävä valaisin mihin tahansa tilaan! Koko Ø24 cm: Halkaisija 13/24 cm, korkeus 28 cm, paino…
-
169,00€
Tanskalaisen materin ray -valaisinsarjassa yhdistyvät kauniilla tavalla tamminen varjostin sekä teräksinen runko. Puinen varjostin on teräskuoren sisällä magneeteilla kiinni niin, että valoa voi suunnata varjostinta kääntämällä. Kauniin valkoinen ray -riippuvalaisin sopii keittiöön saarekkeen päälle sekä myymälöihin, ravintoiloihin ja kahviloihin. Valaisimen halkaisija on 12cm ja johdon pituus on 200cm. Lamppukanta on g9. Valonlähde ei sisälly tuotteeseen.
-
280,16€
kattovalaisin on harmaata pellavakangasta ; sopii sähkölamppu enintään 60 W, kanta E27 ; sähkölamppu ei sisälly toimitukseen ; koukkukiinnitys ; johdon pituus: 120 cm ; ruotsalaista suunnittelua
-
215,02€
klassinen kattovalaisin ; teho enintään: 3×60 W, kanta E27 ; viimeistely: valkoinen+kromi/valkoinen lasi ; materiaali: metalli ja lasi ; sähkölamput eivät sisälly toimitukseen
-
-
149,95€
Suuri Funkle-sarjan lattiavalaisin, jossa on kaunis kultainen väri varjostimen sisäpuolella. Valaisimessa on kytkin johdossa. Valaisin toimitetaan kuudessa osassa asennuksen helpottamiseksi. Täydennä sopivalla valonlähteellä 5W E27.
-
15,57€
jakaja (viisi liitäntää) jatkettaville tuotteille ; tuote on tarkoitettu ulkokäyttöön ; liitosten väli on 14 cm
-
4,76€
Trio valaisinjohto E27 kannalla, max.60W. Valkoinen johto. Maximi ripustuskorkeus 73 cm.
-
769,00€
Suuren suosion saavuttaneeseen tom dixonin beat-valaisinsarjaan kuuluu useita erimallisia valaisimia. Valaisimet valmistetaan käsin intiassa ja messinkisen varjostimen sisäpuolella näkyy uniikki taontakuvio. Valonlähde: kiinteä 6w ledjohdon pituus: 250 cm
-
158,33€
Kattovalasin käsin valmistetulla lalsivarjostimella ; teho enintään 1x40W, kanta E27 (valonlähde ei sisälly toimitukseen) ; väri: sinertävä-harmaa
-
75,15€
kattovalaisimessa on puinen runko ; ripustusketjun pituus on 112 cm ; teho enintään: 1×60 W, kanta E27 ; lamppu ei sisälly toimitukseen
-
485,00€
Teräksinen valaisin on saanut vaikutteita kirkonkellosta. Valaisimen taustalla ovat tanskalaiset muotoilijat andreas lund ja jacob rudbeck. Valaisimessa on hienostunut mattainen ulkopinta. Valaisin sopii erinomaisesti erilaisiin tiloihin. Valonlähde on e27, hehkulamppu max. 60 w tai energiasäästölamppu 11 w. Johto on 4 metriä pitkä ja tekstiilillä päällystetty. Halkaisija on 42 cm, korkeus on 44 cm.502112
-
52,41€
materiaali: ruostumaton teräs, muovi ; teho: 1×15 W, kanta E27 (sähkölamppu ei sisälly toimitukseen) ; liiketunnistimen sensorikulma 110°, etäisyys 5 m, aika 15-420 sekuntia ; Suojausluokka: IP44
-
70,00€
by Rydéns, by Rydéns, Hermine pöytälamppu. . Metalli. . .
-
240,00€
Klassisesti muotoiltu jwda-pöytävalaisin on samalla veistoksellinen sisustuselementti, joka tuo huoneeseen uutta elämää. Siinä yhdistyvät pyöreä lasi ja vankka metallinen jalka. Jalassa on himmennin. Tekstiilipäällysteinen johto.
-
25,00€
Riisipaperivalaisimet ovat hyvin monikäyttöisiä ja sopivat eri tiloihin. Ne voivat toimia sekä päävalaistuksena että tunnelmavalaistuksena, mikä tekee niistä monipuolisen valintamahdollisuuden erilaisiin tiloihin. Ufo riisipaperi lampunvarjostimen avulla valo hajoaa pehmeästi ja tasaisesti ympäristöön, luoden miellyttävän valaistuksen. Tämä sopii hyvin etenkin japandihenkiseen sisustustyyliin, joka pyrkii luomaan harmonisen ja rentouttavan tilan. Varjostimen kehikko on kestävää metallia ja varjostimessa…
-
399,00€
Robert dudley best suunnitteli bauhaus-henkisen bestlite bl9 -riippuvalaisimen vuonna 1930. Kun ison-britannian pääministeri winston churchill valitsi saman sarjan bl1-valaisimen työpöydälleen ja vieläpä kuljetti sitä mukana matkoillaan, valaisimen suosio ja klassikon asema oli taattu. Selkeälinjainen ja ajaton valaisin sopii mainiosti kodin eri tiloihin, kuten esimerkiksi keittöön, eteiseen ja oleskelutiloihin. Valaisin on upea katseenvangitsija niin yksinään kuin…
-
610,00€
Kauniin ja käytännöllisen pöytävalaisimen vaakavalo ei häikäise, samalla varjostimen aukko heijastaa valoa kevyesti myös taaksepäin. Yksinkertainen mekaniikka mahdollistaa valaisimen liikuttelun niin, että valo tulee aina optimaalisesta kulmasta. Johdon pituus on 2 metriä. Led-lampun teho on 10 w ja värilämpötila 2700 k. Valaisimen kuvun halkaisija on 14,9 cm, kaksiosaisen varren pituus on 91 cm ja jalan…
-
107,00€
Correct kattospotti 5-spotti Kulta
-
570,00€
Suuren suosion saavuttaneeseen tom dixonin beat-valaisinsarjaan kuuluu useita erimallisia valaisimia. Valaisimet valmistetaan käsin intiassa ja messinkisen varjostimen sisäpuolella näkyy uniikki taontakuvio. Valonlähde: kiinteä 6w ledjohdon pituus: 250 cm
-
162,38€
nykyaikainen kattolamppu ; teho: LED 35 x 0,5W (100lm) lämmin valkoinen ; metalli: satiinihopea ; lasi: jäälasi
-
153,39€
valaisimessa on kuusi valkoista tekstiili varjostinta j ; runko on grafitin sävyistä metallia ja puuta ; sopii sähkölamput enintään 6×40 W, kanta E14 ; sähkölamput eivät sisälly toimitukseen
-
62,82€
kaapin tai laatikon valaisin liiketunnistimella ; muovia ; teho: 2,5 W ; neutraali valo 4000K ; syöttöjännite 5V/DC ; toimitukseen sisältyy USB johto ilma virta-adapteria ; itseliimautuva magneettilevy valaisimen kiinnittämiseksi
-
381,00€
Artwood, Artwood, Lampunvarjostin Classic XXL Low Leather Cream Artwood. . . . .
-
44,69€
materiaali: metalli, muovi ; teho: 24 W ; Valovirta 2500 lm, 3000K (lämmin valkoinen) ; LED käyttöaika 25 000 h (vaihdettava)
-
57,47€
Teho enintään 4x3W, kanta GU10 LED ; valaisin antaa valovirtaa yhteensä 4x200W lumenia, joka on verrattavissa noin 66W hehkulampun tehoon ; lampun keski-käyttöikä 15 000 tuntia ; 3000k lämmin valo
-
60,00€
Candellux Isumi pöytävalaisin on saanut inpiraationsa japanilaisesta sisustustyylistä. Valaisimen runko on metallia, joka on maalattu vaalealla puunsävyllä. Varjostin on luonnonvalkoista kangasta. Lampunkanta E27.
-
84,26€
moderni kattovalaisin ; teho: 2×40 W, kanta E14 ; kupu on verhoiltu valkoisella kankaalla ; kattokiinnitys ja runko ovat metallia ; lamppu ei sisälly toimitukseen
-
132,00€
Upea Grönlundin Log riippuvalaisin. Puhtaat linjat ja ajaton design sopivat moneen kotiin, kaunis tammesta valmistettu yläosa täydentää kokonaisuuden. Varjostimen alaosa on metallia. Valaisin voidaan asentaa haluttuun korkeuteen, johdon pituus on 3 metriä. Yhdistelemällä useita yksittäisiä valaisimia saat näyttävän kokonaisuuden esim. keittiön saarekkeen päälle, olohuoneeseen tai eteistiloihin. Valonlähde E27, ei sisälly pakkaukseen. Mustassa valaisimessa varjostimen sisäpuoli…
-
162,05€
Materiaali: metalli ; väri: matta musta ; teho: 6 x GU10 ; lamput eivät sisälly toimitukseen
-
148,80€
Trio Tray LED-kattoplafondi on tehokas kattovalaisin, jolla valoa on mahdollista kohdistaa valaisinta kallistamalla. Tray on moniin sisustustyyleihin sopiva, muotoilultaan selkeä ja ominaisuuksiltaan monipuolinen valaisin. Se on erinomainen valinta esimerkiksi eteiseen, keittiöön tai työtilaan. Valon voimakkuutta voidaan säätää portaattomasti ulkoisella säätimellä. Valaisimessa on moderni LED-tekniikka, jolle on ominaista korkea valonlaatu ja energiatehokkuus. Mustan valaisimen värilämpötila on 3000…
-
999,00€
Pd2-valaisin syntyi vuonna 1955, kun barba corsini valittiin uudistamaan barcelonassa sijaitsevan maamerkin, antonio gaudín suunnitteleman casa milàn eli la pedreran ullakkokerrosten sisustusta. Valaisimen muotoilussa toistuvat talon kaarevat holvikatot ja reikäkuvioidut savupiiput. Kun taloa jälleen vuonna 1991 remontoitiin, arkkitehti ja galleristi joaquim ruiz millet löysi valaisimen ja pelasti sen roskiin joutumiselta. Millet aloitti yhteistyön corsinin kanssa,…
-
156,89€
materiaali: metalli ; teho: 4×3,3 W ; valaistusvoimakkuus: 4x240lm, 3000K (lämmin valkoinen) ; LED käyttöaika 15 000 h
-
336,94€
Moderni metallinen kattolamppu lasikuvuilla ; teho enintään: 5x LED 5 W, kanta G9 ; Viimeistely: musta, valkoiset mattalasiset kuvut ; valonlähteet eivät sisälly toimitukseen ; Suojausluokka: IP20 ; valmistettu EU:ssa
-
435,38€
moderni kattovalaisin ; Materiaali: alumiini ; Integroitu valonlähde: LED 45 W, valovirta 5300 lm, 3000K ; viimeistely: musta
-
195,00€
Cato on Belid-tuotemerkin valmistama pöytävalaisin. Minimalistinen valaisin sopii tiloihin, joissa tarvitaan suoraa valoa, kuten työ- tai makuhuoneessa. Sävy: Matt Black.
-
443,47€
Kattolampun teho LED 40 W 2200 lm 3000K (lämmim valo) ; täysin joustava, joten voit luoda erilaisia riippuvia muotoja ; Materiaali: akryylimuovi ; putken halkaisija: 3 cm ; pituus: 400 cm ; Kullanväriset tai mustat kiinnitykset
-
171,00€
Artwoodin Lampunvarjostin Sylinteri Suuri. Yhdistele Artwoodin lampunjalkojen ja lampunvarjostimien joukosta oman maun mukaan.
-
55,00€
Trio Marley spottivalaisin on skandinaavinen. Valaisimen runko on trendikästä puuta, poikkeuksena antiikkimessinki väri ja kuvut metallia, jotka yhdessä luovat trendikkään kokonaisuuden. Valaisimen voi kiinnittää vain kattoon. Valonlähde 3xGU10, polttimot eivät sisälly pakettiin. Suojaluokka 1. Mitat: mattavärit/puu: leveys 44 cm, korkeus 16 cm, syvyys 9 cm ja paino 1,14 kg. antiikkimessinki: leveys 48 cm, korkeus 15…
-
99,28€
materiaali: metalli ja muovi ; väri: valkoinen, kristalli tehoste ; teho: 49,5 W (LED), 5700lm, 3000K (lämmin valkoinen) ; valonlähde sisältyy toimitukseen ; Valaisin ei ole himmennettävä ; Suojausluokka: IP20
-
550,00€
Ajattomasti muotoiltu vl45 radiohus -riippuvalaisin on valkoista kiiltävää opaalilasia. Valaisin tuottaa yhtenäisen hajavalon, joka toimii hyvin yleisvalona esimerkiksi olohuoneessa. Valaisinta voidaan käyttää yksinään tai sommitelmassa. Riippuvalaisimen on suunnitellut arkkitehti vilhelm lauritzen, joka tunnetaan tanskalaisen funktionalismin uranuurtajana.
-
145,13€
Moderni metallinen kattolamppu ; integroitu valonlähde: LED 26 W, valovirta 3000 lm, 3000 K ; Suojausluokka: IP20 ; viimeistely: musta
-
365,35€
valonlähde: LED 48 W (2800lm) 4000K ; materiaali: metalli ; viimeistely: kromi/ murskattu jäätehoste
-
31,48€
Pöytälampun teho enintään: 1x60W, kanta E27 ; kupu on lasia ; valonlähde ei sisälly toimitukseen ; mitat: Ø 20 cm ; Johdossa on katkaisin
-
55,92€
Ihastuttava Lucide Julius riippuvalaisin tunnelmallisella lasikuvulla. Lasikuvun peilivaikutus luo valaistukselle modernin ilmeen. Lasin ja metallin yhditelmä valaisimessa antaa valaisimelle ajattoman ilmeen. Valaisimen ripustuskorkeutta voi säätää. Valaisin kiinnitetään kattoon kiinnitysraudan avulla. Valaisimen voi helposti liittää ulkoiseen himmentimeen, jolloin valon voimakkuutta voi säädellä. Yhdistämällä erikokoiset valaisimet ryhmäksi, saat näyttävän kokonaisuuden kotiisi. Valonlähde on erikseen ostettavissa. Mittoja:Korkeudet:Ø20 cm…
-
502,00€
Opal-valaisimen varjostin on himmeän valkoista polykarbonaattia, jonka läpi valo suodattuu kauniisti ja pehmeästi. Sarjaan kuuluu kaksi erikokoista riippuvalaisinta, seinävalaisin ja lattiavalaisin.valonlähde: kiinteä 6w led 3000kjohdon pituus: 250 cm
-
119,00€
Fatboy bellboy on klassisen tyylikäs ja monikäyttöinen pöytävalaisin ulko- ja sisäkäyttöön. Johdoton valaisin on ladattavissa ja himmennettävissä. Bellboyn suunnittelussa inspiraatiota on saatu hotellin vastaanottotiskien kelloista. Valaisin sopii erinomaisesti terassille, makuuhuoneen yöpöytään ja toimiston pöytään. Pöytävalaisimen runko ja kuvun yläosa on jauhemaalattua terästä, jalusta alumiinia. Valaisinkuvun alaosa on kestävää polypropeenia. Täyteen ladattuna bellboy valaisee jopa 9…
-
129,00€
Korsi seinävalaisimessa on klassinen ja tyylikäs muotoilu. Näyttävä, kaksiosainen varsi kannattelee varjostinta. Valaisimessa on 100 cm korkea seinäkiinnike, josta korkeus on helposti säädettävissä ja valaisimen suunta käänneltävissä. Seinäkiinnike kiinnitetään seinään yhteensä kuudella ruuvilla, ylhäältä ja alhaalta kolmella ruuvilla. Kiinnitysruuvit on pakkauksessa mukana. Valaisimen korkeutta ja suuntaa säädettäessä on tärkeää huomata ennen säätämistä löysätä varressa olevia…
-
43,00€
Metallinen ja koristeellinen Elm-seinävalaisin, johon olemme hakeneet inspiraatiota jalavan lehdestä luodaksemme kauniin valojen leikin. Mattapinta. 1,8 metrin kangasjohto, jossa virtakytkin. Korkeus 33 cm, leveys 22 cm, etäisyys seinästä 11 cm. E27-lampunkanta. Enintään 40 W. IP20. Valonlähde ei ole mukana.
-
129,00€
Korsi seinävalaisimessa on klassinen ja tyylikäs muotoilu. Näyttävä, kaksiosainen varsi kannattelee varjostinta. Valaisimessa on 100 cm korkea seinäkiinnike, josta korkeus on helposti säädettävissä ja valaisimen suunta käänneltävissä. Seinäkiinnike kiinnitetään seinään yhteensä kuudella ruuvilla, ylhäältä ja alhaalta kolmella ruuvilla. Kiinnitysruuvit on pakkauksessa mukana. Valaisimen korkeutta ja suuntaa säädettäessä on tärkeää huomata ennen säätämistä löysätä varressa olevia…
-
107,00€
Flexlite led on elegantti ja ergonominen säädettävä valaisin, joka taipuu käyttäjän tarpeisiin. Varsi on käännettävissä joka suuntaan portaattomasti. Valo on täysin värinätön sekä häikäisemätön. Flexlite led ei muodosta varjostuksia ja on erittäin silmäystävällinen. Valaisimessa säädät hipaisunäppäimestä valotehon neljään eri tehoon aina sopivaksi työpisteessäsi. Valaisimessa on tukeva painojalka. Tekninen data: virrankulutus max 9w. Varren pituus 417…
-
799,00€
Gravity-pöytävalaisin on spacecopenhagenin suunnittelema ajaton ja jaloilmeinen valinta kotiisi. Se tarjoaa esteettistä kontrastia. Nimi juontaa valaisimen painavan ja kevyen osan tasapainoon, jotka yhdessä luovat veistoksellisen kokonaisuuden. Valaisimen luoma valo on tunnelmallista ja hienostunutta.
-
880,00€
Ylellinen, tunnelmallinen ja laajasti valaiseva atto 5000 -riippuvalaisin sopii julkisiin tiloihin sekä koteihin, esimerkiksi olohuoneeseen. Tekniset tiedot: sisäänrakennettu led -lamppu (12 w, 3000 k, 1400 lm, cri 80). Himmennettävissä kierrettävällä himmentimellä. 180 cm pitkä tekstiilijohto, liitin ja erillinen kattotöpseli, kattokuppi.
-
101,43€
Kaunis, mattalasinen riippuvalaisin on klassisen tyylikäs ja yksinkertainen. Lasinen kupu heijastaa pehmeää yleisvaloa tilaan. Valaisimen kannatinosa ja johto on kaunis yksityiskohta, joka tuo valaisimeen hillittyä tyylikkyyttä. Helppo kiinnittää koukkukiinnitykseen ja kytkeä valaisinpistotulpalla.
-
458,72€
Moderni kattolamppu ; teho enintään: 5×40 W, kanta E14 ; Viimeistely: kirkas kristallilasi, metalliosat on maalattu matta kullanvärisiksi ; valonlähteet eivät sisälly toimitukseen
-
89,00€
Moderni Dali bambu lampunvarjostin hehkuu valoa kauniisti ja luo kodikkaan tunnelman. Rauhallinen muotoilu ja väri sopii erinomaisesti suomalaiseen kotiin ja skandinaaviseen sisustustyyliin. Dali sopii erinomaisesti esimerkiksi olohuoneeseen tai makuuhuoneeseen. Valaisimen ilmeen voi räätälöidä omaan kotiin sopivaksi valitsemalla tyyliin sopivan johdon sekä lampun. Valaisinjohto ja valonlähde eivät sisälly mukaan toimitukseen. Johto on helppo ja nopea kiinnittää varjostimen…
-
246,00€
&Traditionin valmistama Fornell ABF1 kattovalaisin. Valaisin sopii keittiöön, olohuoneeseen sekä työhuoneeseen.
-
71,70€
Tyylikkään Trio Madeira seinävalaisimen kupu on paksua lasia joka on valmistettu Euroopassa. Lasin ulkopinta on valkoista tai kultaista ja sisäpuoli kultaista molemmissa värisävyissä. Valaisin antaa valoa ylös- ja alaspäin ja soveltuu hyvin käytettäväksi portaikoissa tai käytävissä. Valaisimessa on E14-kanta, polttimo ei sisälly mukaan. Hehku max. 60W.
-
17,42€
pöydälle asetettava LED discopallo ; discopallon korkeus on 10,5 v, ; pyörivä discokerä sopii vain sisäkäyttöön ; käyttöaika keskimäärin 15 000 h ; värit: punainen, vihreä, sininen ; johdon pituus on 150 cm
-
491,00€
Artwood, Artwood, Pasadena pöytävalaisin Artwood. . . . .
-
400,00€
Fermob, Fermob, Mooon! Kolminkertainen kattovalaisin Anthracite. Harmaa. Alumiini. . .
-
217,20€
moderni katto- tai seinälamppu ; integroitu valonlähde: LED 12 W, valovirta 1200 lm, 4000 K ; viimeistely: valkoinen + musta + kullanvärinen ; Suojausluokka: IP20
-
76,21€
Kattolamppu Madee ; mitat: 18 x 26 x 9 cm ; runko: mattamusta metalli ; savunharmaat lasikuvut ; Valonlähteet eivät sisälly toimitukseen ; Sopivat valonlähteet: 2x 25 W, kanta E14 ; Suojausluokka: IP20
-
345,08€
valonlähde: LED 8 x 3 W (1738lm) 4000K ; materiaali: metalli ; viimeistely: kromi/ murskattu jää tehoste
-
175,00€
Ovaali lampunvarjostin eri malleissa Artwoodilta.
-
17,19€
Mustan kangaspäällysteisen johdon pituus on 350 cm ; sopii sähkölamppu enintään 40 W, kanta E27 ; valonlähde ei sisälly toimitukseen ; Valitse sisustuslamppu oheistuotteista ; johdossa on katkaisin ; tuote on tarkoitettu sisätiloihin
-
29,00€
Jalallinen tähti, jossa musta kangasjohto. Tyylikäs tähti sopii kaikkiin koteihin. Tähdessä on paikka yhdelle valonlähteelle. Valonlähde ei mukana. E14-lampunkanta. Syvyys: 16 cm, korkeus: 80 cm, leveys: 55 cm.
-
96,00€
Correct kattokisko 4-spotti Valkoinen
-
349,00€
Ronde-riippuvalaisin on ilmeeltään modernin rouhea. Valaisimen ainutlaatuinen yksityiskohta on yläosassa oleva aukko, josta valo pääsee leviämään suoraan ylöspäin, jolloin myös johto ja katto korostuvat kauniisti. Varjostin on materiaaliltaan alumiinia ja sen pinta on maalattu mattaiseksi, jonka ansiosta varjostin näyttää siltä kuin se olisi tehty keramiikasta.
-
139,00€
Bloomingville Edil -seinävalaisin on mustaa metallia ja siinä on klassinen muotoilu. Käytännöllisen muotoilunsa ansiosta se sopii hyvin kirjoituspöydän valaisimeksi. Voit käyttää sitä myös lukuvalona sängyn vieressä.
-
156,29€
Moderni kattoplafondi on valmistettu metallista ja akryylistä ; integroitu valonlähde: LED 24 W, valovirta 2404 lm ; kolmitasoinen valosävyn säätömahdollisuus (3000K, 4000K, 5000K)
-
95,40€
Trendikäs Filo riippuvalaisin tuo valoa kodin kuiviin tiloihin. Mustan pallonmuotoisen ritiläkuvun sisällä on pienempi valkoinen kupu, joka suojaa valonlähdettä. Ripustuskorkeus säädettävissä. Valaisin tarkoitettu asennettavaksi vain kattoon. Valonlähde 1xE27, polttimo ei sisälly pakkaukseen. Suojaluokka 1.
-
65,80€
materiaali: metalli, kupu on alabasterilasia ; teho enintään 1x40W, kanta E14 ; valonlähde ei sisälly toimitukseen
-
450,00€
Valaisin tuottaa alaspäin suuntautuvaa valoa. Varjostimen kulma voidaan säätää valonjaon optimoimiseksi. Varjostimen valkoiseksi maalattu sisäpuoli takaa pehmeän ja miellyttävän valon.katkaisija: rungon takaosassa, kaksi himmennysasetusta.johtotyyppi: valkoinen muovi.led-liitäntälaite: integroitu rungon takaosaan.automaattikatkaisun ajastintoiminto, joka voidaan asettaa 4 tai 8 tuntiin.valaisin voidaan asettaa syttymään tietyllä valaistuksen tasolla. Huomioithan, että messinkipintaa ei ole käsitelty. Tämä tarkoittaa, että pinta muuttuu ajan…
-
42,62€
Kattolamppu on valkoista metallia ; sopii sähkölamput enintään 2×35 W, kanta GU10 ; sähkölamput eivät sisälly toimitukseen
-
25,40€
Cuba spotissa on integroitu LED valonlähde, joka antaa suoraa ja epäsuoraa valoa. Epäsuora valo antaa kaunista hohdetta valaisimen takaosassa ja suora valo antaa hyvän kohdevalon. Molemmat valonlähteet ovat erikseen kytkettävissä seinäkytkimen pois/päälle painalluksella. Valaisimen runko joko harjattua terästä tai mattavalkoinen.
-
392,00€
Artwood, Artwood, Lampunvarjostin Classic XXL Low Black Lacquer Artwood. . . . .
-
196,00€
&traditionin johdoton flowerpot vp9 -pöytävalaisin on kannettava versio ikonisesta verner pantonin suunnittelemasta samannimisestä pöytävalaisimesta. Vp9 on hieman johdollista edeltäjäänsä pienempi, ja sitä on helppo siirtää huoneesta toiseen.kätevästi mikro-usb-kaapelilla ladattava lamppu valaisee täydellä latauksella jopa 11 tuntia.johdottomuutensa ansiosta vp9-valaisin sopii luomaan tunnelmaa sekä sisä- että ulkotiloissa.valoa voi himmentää kolmiasteisesti.mukana mikro-usb -latauskaapeli.latausaika 8 tuntia. &tradition flowerpot -valaisin…
-
261,42€
materiaali: metalli ja kangas ; väri: musta ja kulta ; teho enintään: 7×40 W, kanta E27 ; sähkölamput eivät sisälly toimitukseen
-
34,50€
Yksinkertainen Diesel kattovalaisin, saat näyttävyyttä sisustukseen tällä modernilla kattovalaisimella. Neljä valosakaraa. Runkomateriaali on metallia.
-
1,748,00€
Spring-riippuvalaisin on saatavilla kolmessa värissä ja kolmessa koossa. Valaisin koostuu vispilän muodossa olevista teräsnauhoista, joiden keskellä on kiinteä led-valonlähde. Valaisimen muotoa pystyy muuttamaan.halkaisija 79-88 cm, korkeus 12-45 cmvalonlähde: kiinteä 6w ledjohdon pituus: 250 cm
-
135,20€
Hübschin sirossa Coney kattovalaisimessa on tyylikkyyttä. Muotoilu on selkeän yksinkertainen ja kaunis. Valaisin sopii koristamaan ja valaisemaan kotia niin ruokapöydän ylle, kuin vaikka eteiseenkin. Valaisin on valmistettu metallista.
-
80,00€
Klassinen suutarinvalaisin, jossa lasikupu. Sopii hyvin ikkunaan ja keittiösaarekkeen yläpuolelle. Korkeus 16 cm ja halkaisija 24,5 cm. Ei himmennettävä. 3 metrin kangasjohto, jossa virtakatkaisin. Valonlähde ei sisälly toimitukseen. Enintään 25 W.
-
218,22€
Moderni kattovalaisin ; Teho enintään: 3×40 W, kanta E27 ; Viimeistely: kirkas lasi, kromatut metalliosat ; lamput eivät sisälly toimitukseen
-
63,92€
Posliinista valmistettu Lucide Fungo pöytävalaisin tuo taikuutta olohuoneeseesi. Sienen mallisen valaisimen aukoista valo pääsee heijastumaan ulos. Sijoittamalla useampia pöytävalaisimia sohvapöydällesi saat näyttävän kokonaisuuden sisustukseen. Fungo on monipuolinen pöytävalaisin ja katseenvangitsija niin kirjahyllyihin kuin makuuhuoneen yöpöydälle. Virtajohdossa on/off katkaisin. Ei sisällä poltinta.
-
136,01€
Materiaali: teräs ; Väri: musta ; Lamppujen enimmäisteho 3×40 W, kanta E27 ; Lamput eivät sisälly toimitukseen ; Suojausluokka: IP20
-
180,00€
Bambuu kattovalaisinkaunis kevyt kattovalaisintuotteen kuvausväri: luonnollinen, valkoinenmateriaali: bambu, pellava, rottinki, lastulevylisätietoja: e27 / 60w. 2 m 3-nastainen johto kattokorkillaluonnolliset materiaalit voivat vaihdellamitat: d:32,5×58,5 cmpaino: 1kgitem descriptioncolour: white, naturalmaterial: bamboo, linen, rattan, plywoodadditional info: e27/60w. 2 m 3 pin cord with ceiling capmeasures: d:32,5×58 cmweight: 1.000 kg
-
1,420,00€
Modernin nostalginen ph 3½-2½ -pöytävalaisin tuottaa häikäisemätöntä ja taloudellista valoa. Poul henningsenin muotoilemassa valaisimessa on kolme varjostinta, joiden muotoilu perustuu logaritmiseen spiraaliin. Metallisen ylävarjostimen valkoinen alapinta heijastaa valoa pehmeästi alaspäin samalla kun valkoisesta suupuhalletusta opaalilasista valmistetut alavarjostimet heijastavat valon pehmeästi huonetilaan. Valaisimen jalusta on lakattua messinkiä. Varjostimen halkaisija on 33 cm ja korkeus 45 cm.
-
162,05€
Kattolampun korkeus on säädettävissä 80-180 cm ; opaalilasikuvun halkaisija on 14 cm ; viimeistely: nikkeli (matta) ; valaisimeen sopivat 5xE14, enintään W lamput ; valonlähteet eivät sisälly toimitukseen
-
398,00€
Vuonna 1969 suunniteltu La Boheme on muotoilija Heikki Turusen tunnetuimpia akryylivalaisimia. Pöytävalaisin edustaa parhainta retroaikaa. La Bohemen ajaton muotoilu, valkoinen kupu, sienimäinen muoto ja värillinen tai väritön jalka, ihastuttavat vuodesta toiseen.La Boheme tuli alunperin keravalaisen ORNOn kuvastoihin vuonna 1972, joten se kuuluu itseoikeutetusti Foston ORNO Originals -mallistoon. Turusen La Bohemea ja Siluettea (alunperin Tupla-Kupla) on…
-
252,00€
Artwood, Artwood, Vezzani Table Lamp Antique Copper Artwood. . Alumiini. . .
-
51,92€
Woody pöytävalaisin luo kodikkaan tunnelman. Kankainen varjostin ja luonnonpuusta valmistettu runko luovat kauniin ja tyylikkään kokonaisuuden. Liitosjohdossa on/off käsipainike.
-
495,00€
Tuukka halosen suunnittelema pilke-valaisin on tehty koivuvaneriosista, jotka on kiinnitetty toisiinsa ilman liimaa tai ruuveja. Valaisin jatkaa suomalaista käsityöperinnettä päivittäen sitä moderniin aikaan. Valaisimen punosmainen varjostin luo ainutlaatuisia varjoja ympäristöön. Valmistettu käsin suomessa.
-
1,270,00€
Skandinaavinen yksinkertaisuus. Moderni ja minimalistinen valaisin piristää sisustusta. Secto designin kuulto 9100 valaisin sopii sekä katto- että seinävalaisimeksi. Seppo kohon suunnittelema valaisin on käsityönä valmistettu kotimaisesta muotoonpuristetusta koivusta. Secto design on suomalainen valaisinvalmistaja, joka on erikoistunut puusta valmistettuihin design-lamppuihin. Secton tuotteet on valmistettu suomalaisesta koivusta, käsityönä taitavien ammattilaisten toimesta.
-
8,73€
amberin sävyinen ulkovalo ; valonsävy: amber ; aurinkokennoon sopii AAA paristo, sisältyy toimitukseen ; käyttöaika noin 20 000 h ; teho: 0,06 W ; tuote sopii käytettäväksi ulkotiloissa
-
261,00€
Captain mini lattiavalaisin Musta
-
94,21€
materiaali: metalli, muovi ; teho: 24 W ; Valovirta 2520 lm, 3000K (lämmin valkoinen) ; LED käyttöaika 25 000 h (vaihdettava)
-
16,00€
Tyylikäs varjostin sopii selettin monkey lamp -valaisimiin ja tekee valosta pehmeämmän. Varjostimen halkaisija on 8,5/11 cm ja korkeus 12,3 cm.
-
174,56€
moderni, metallinen kattovalaisin ; Sisäänrakennettu valonlähde: LED 35 W, valovirta 2300 lm ; kolmitasoinen valosävyn säätömahdollisuus (3000K, 4000K, 6000K) ; Suojausluokka: IP20 ; Viimeistely: kromi
-
269,00€
Barokkin taiteen ja arkkitehtuurin ylellisistä yksityiskohdista inspiroituneen poem-pöytävalaisimen ilme on romanttinen ja elegantti. Valmistettu monimutkaisella prosessilla, jossa nestemäistä kudosta ruiskutetaan lampun valetun alumiinipohjan päälle, tuloksena on läpikuultava varjostin, joka ulottuu taitavasti monimutkaisten teräskaarien yli varmistaen, että lamppu lähettää pehmeää, hajavaloa samalla, kun se muistuttaa herkkää kukkaa. Kuitukangaspolymeerisävy patinoituu kauniisti ajan myötä ja antaa sille ainutlaatuisen…
-
36,55€
Kohdevalo lasikuvuilla ; teho enintään 2×40 W, kanta E14 ; valonlähteet eivät sisälly toimitukseen
-
351,00€
&tradition flowerpot -riippuvalaisin on tanskalaisen verner pantonin suunnittelema designklassikko vuodelta 1971. Valaisimessa yhdistyvät tyylikkäät, pyöreät muodot, jotka luovat ajattoman kokonaisuuden. Selkeälinjainen valaisin valaisee pehmeästi ja sopii loistavasti kodin kaikkiin eri huoneisiin. Flowerpot-sarja koostuu erilaisista katto- ja pöytävalaisimien malleista – kaikki laajassa värivalikoimassa. &tradition on tanskalainen, vuonna 2010 perustettu design-yritys. &tradition valmistaa valaisimia ja kalusteita, joiden…
-
889,00€
Vaikka design-intohimoiset tuntevat muller van severen enimmäkseen huonekaluista, designduon tarina alkoi itse asiassa näistä riippuvista seinävalaisimista. Alunperin he suunnittelivat valaisimen oman kotinsa tarpeisiin. Valaisin on minimalistinen ja sen luoma tunnelma on, kuin se olisi piirretty ilmaan.
-
8,99€
Philipsin led-lamput tarjoavat kauniin ja lämpimän valkoisen valon, poikkeuksellisen pitkän käyttöiän sekä välittömän ja merkittävän energiansäästön. Puhtaasti ja tyylikkäästi muotoiltu lamppu korvaa täydellisesti perinteiset mattapintaiset lamput.
-
369,00€
Filly on pelkistetty pöytävalaisin, joka seisoo jämäkällä alustalla. Teollishenkisen valaisimen jalka on puuta, joka luo jännittävän kontrastin betonisen jalustan kanssa. Tekstiilijohdossa on virtakatkaisin ja johdon pituus on 2 metriä. Mitat ovat 47 x 12 x 27 cm. Polttimo e14-kanta enintään 12 w, 230v. Valaisimen varjo on alumiinia, varsi tammea ja alusta betonia. Valaisin toimitetaan ilman…